Hukka Design – vuolukiveä Pohjois-Karjalasta


Valmistajan esittelyt by Salla N., 5.8.2022


Tiesitkö, että vuolukivi on syntynyt yli 2,8 miljardia vuotta sitten?

Kun esi-isämme ja -äitimme vaelsivat nykyisen Suomen alueelle, he alkoivat käyttää vuolukiveä tulisijoihin, ruuanlaittovälineisiin sekä uskonnollisiin esineisiin. Vuolukiveä käytettiin vuosituhansia, mutta teollisen vallankumouksen jälkeen taianomaisen kiven mahti oli unohtua – padat ja pannut vaihtuivat metallisiin.

Onneksi vuolukivi ei jäänyt täysin unholaan. Sen henkiinherättäminen vain vaati tarpeeksi visionäärisen ihmisen, jolla oli ripaus luolamiestä veressään. Jokke Ahti, alkujaan myyntimies, näki Pohjois-Karjalaan tullessaan, että vuolukivessä on taikaa. Miehen intuitio oli kohdallaan – yli 30 vuodessa Hukka Design on kasvanut vaatimattomasta alustaan maailman johtavaksi pienten vuolukiviesineiden valmistajaksi.

Tuotteidemme suunnittelijat ovat eräihmisiä, jotka nauttivat Järvi- ja Vaara-Suomen kauniista luonnosta monin tavoin, muun muassa metsästäen ja kalastaen. Ideat uusiin tuotteisiin ammennetaan usein luonnosta.

”Emme tarvitse ison kaupungin ruuhkia, valoja ja melua suunnittelutyöhömme. Vuolukiven 2,8 miljardia vuotta vanha historia tekee siitä taianomaisen ja arvokkaan materiaalin. Sitä ei voi hoputtaa eikä pakottaa. On nähtävä kiven henki ja kunnioitettava sitä. Vihreät metsät, siniset järvet, luonnon myyttinen hiljaisuus, sekä satunnainen susihukan ulvonta ovat inspiraation lähteemme.”

Pienestä hoilolalaisesta hirsimökistä Venäjän rajalta alkanut yrityksemme on kasvanut alansa edelläkävijäksi: nykyaikaiseksi vuolukiviesineiden valmistajaksi, joka käyttää tuotannossa uusinta teknologiaa. Tuotamme likimain 250 000 esinettä vuosittain. Koska toimimme hyvin erikoistuneella alalla, kehitämme ja jopa valmistamme laitteita ja teknologiaa vuolukiviesineiden valmistamiseen itse.

Tuotantoomme sopiva laitteisto on tietenkin meille merkittävä etu, mutta menestyksemme varsinainen salaisuus piilee henkilöstössämme. Lähes kaikki ammattilaisemme ovat työskennelleet alalla jo yli 20 vuotta, jotkut pidempäänkin. Hukkalaiset ovat oikeita pitkän linjan ammattilaisia, jotka ovat ylpeitä työstään. Jokaikisen Hukka-tuotteen laatu on osoitus siitä. Me pidämme lupauksemme!


Vuolukiven synty

Vuolukiven historia alkaa 2,8 miljardin vuoden takaa, jolloin maapallomme oli vielä nuori. Eläviä olentoja ei pallon päällä ollut, ja mannerlaatat alkoivat vasta liikkua nykyisille sijoilleen. Tulivuorenpurkaukset riehuivat myös nykyään niin rauhallisessa Skandinaviassa, joka on yksi maapallon vanhimmista geologisista alueista.

Mannerlaattojen törmäys synnytti korkean vuorijonon paikkaan, joka nykyään on Suomen ja Venäjän rajamailla, Pohjois-Karjalassa. Vuorten muovautuessa niiden alle jäi valtavia ilmataskuja, jotka täyttyivät magmalla, sulalla vulkaanisella kiviaineksella. Äärimmäisen kuumuuden ja paineen alla vuolukivi sai syntynsä.

Miljardeja vuosia kivi piileksi vuorten alla, kunnes pohjoista pallonpuoliskoa muokkasi aivan toisenlainen luonnonilmiö: jääkausi. Valtavat mannerjäätiköt vyöryivät vuorten yli niin valtavalla paineella, että Pohjois-Karjalan vuorijono hioitui ja painui vaaroiksi. Samalla jään mahti paljasti vuorten sisäänsä kätkemän kalleuden, vuolukiven.

Meni kuitenkin pitkään ennen kuin kukaan ymmärsi hyödyntää vuolukiveä esineiden valmistukseen. Kymmenet tuhannet kesät keskiyön auringossa ja kymmenet tuhannet talvet revontulten katveessa ovat tehneet Pohjois-Karjalasta louhitusta vuolukivestä erityisen ainutlaatuisen palan suomalaista luontoa.

Vuolukiven ominaisuudet

Luonto on muovannut vuolukiven kestämään pohjoisen karuja olosuhteita sisukkaasti. Se paitsi kestää niin polttavan tulen kuin jäätävän kylmän mutta sillä on myös kyky sitoa itseensä niin lämpöä kuin kylmyyttä. Tämä kyky sitoa ja varastoida lämpöä tekee Hukka-tuotteista niin ainutlaatuisia.

Vuolukivi on melko pehmeä kivimateriaali, joka taipuu monenlaisiin muotoihin kokeneiden kivenveistäjien käsissä. Vaikka vuolukivi on pehmeää, se on silti tiivis ja painava materiaali. Nesteet ja maut eivät imeydy vuolukiveen. Vuolukivi on testattu ja hyväksytty elintarvikkeiden valmistukseen ja säilytykseen käytettäväksi materiaaliksi. Vuolukivi on äärimmäisen luja kivimateriaali, jonka 2,8 miljardia vuotta kestänyt ”valmistusprosessi” on vahvistanut sen kohtaamaan myös nykymaailman haasteet.


Teksti: Hukka Design

Hukka Design Kuohu-viinijäähdytin
 
Tuotteet‪»Keittiö & Kattaus‪»Tarjottimet ja tarjoilu‪»
Hukka Design Kuohu-viinijäähdytin
35,50 €
(3)
Hukka Design Kiviarina
 
Tuotteet‪»Keittiö & Kattaus‪»Ruuanlaitto‪»
Hukka Design Kiviarina
37,50 €
(3)
Hukka Design Oluttynnyri-juomajäähdytin
 
Tuotteet‪»Keittiö & Kattaus‪»Tarjottimet ja tarjoilu‪»
Hukka Design Oluttynnyri-juomajäähdytin
14,00 €
(3)
Hukka Design Carafina-karahvi
 
Tuotteet‪»Keittiö & Kattaus‪»Tarjottimet ja tarjoilu‪»
Hukka Design Carafina-karahvi
75,00 €
Hukka Design Uunikko kivikannella
 
Tuotteet‪»Keittiö & Kattaus‪»Ruuanlaitto‪»
Hukka Design Uunikko kivikannella
alkaen 78,00 €
(1)
Hukka Design Pizzakivi
 
Tuotteet‪»Keittiö & Kattaus‪»Ruuanlaitto‪»
Hukka Design Pizzakivi
32,50 €
(2)
Hukka Design Pisarainen-lämpömittari
 
Tuotteet‪»Takka & Sauna‪»
Hukka Design Pisarainen-lämpömittari
25,50 €
Hukka Design Tulikukka-kynttilänjalka
 
Tuotteet‪»Sisustus‪»Kynttilänjalat & lyhdyt‪»
Hukka Design Tulikukka-kynttilänjalka
25,50 €
(2)

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Everyday Design – Suomessa valmistetut kierrätysratkaisut

Everyday Designin perustaja, Helena Mattila halusi luoda toimivia ja arkea helpottavia tuotteita. Helenan tausta on yllättävä, sillä hän ei ole opiskellut teollista muotoilua tai luovia aloja ylipäätään. Helena halusi lääkäriksi, mutta kun lääketieteellisen ovet eivät auenneet ka...

Skandino – Suomessa valmistetut lasten astiastot

Skandino – Suomessa valmistetut lasten astiastot‪. Skandinon materiaali valmistetaan 98 % luonnonkuidusta, havupuusta ja sokeriruo’osta. Tutustu ja tilaa omasi!

Made by Choice – tulevaisuuden designklassikoita

Made by Choice uskoo, että kestävän elämän avain on aikaa kestävien tavaroiden ja tuotteiden hankkiminen, jotka valmistetaan tilauksesta. Valmistamme tuotteita vain parhaista materiaaleista, joista mestari käsityöläiset valmistavat kauniita tuotteita tehtaallamme Suomessa. Intoh...