Tiedote: Lahtelainen Made in Finland Shop on ratkaisu kotimaisille valmistajille verkkokauppaan ja kansainvälistymiseen


Made in Finland Shop operations by Tomas N., 7.4.2020
Tiedote: Lahtelainen Made in Finland Shop on ratkaisu kotimaisille valmistajille verkkokauppaan ja kansainvälistymiseen

Lahdessa pääkonttoriaan pitävä Made in Finland Shop on perustettu kaksi vuotta sitten. Verkkokauppa myy ainoastaan Suomessa vastuullisesti valmistettuja huonekaluja ja kodinsisustustuotteita. Yrityksen tavoitteena on yksinkertaisesti kotimaisen valmistuksen ja käsityön pelastaminen. Tällä hetkellä tavoitteen eteen saa tehdä moninkertaisen määrän työtä, mutta verkkokaupan kasvaessa räjähdysmäisesti työ ei mene hukkaan.

Yrityksen toinen perustaja Tomas Nordström (26) toteaa koronan aiheuttavan vilunväristyksiä oman yrityksensä puolesta, mutta sitäkin enemmän hän on huolissaan suomalaisten valmistajien valmiudesta kriisiin.

-Pienillä yrittäjillä ei useinkaan ole omaa verkkokauppaa, kun sitä ei ole nähty tarpeelliseksi tai siihen ei ole ollut resursseja. Oman tuottavan verkkokaupan perustaminen ei ole nopea eikä halpa projekti, vaikka valmiita ratkaisuja onkin paljon olemassa.

Made in Finland Shop -verkkokauppa antaa valmiin ja toimivan kansainvälisen myyntija markkinointipaikan kotimaisille valmistajille. Nettikaupan tunnettuus on isosti kasvussa, aktiivinen somenäkyvyys ja hakukoneoptimointi ovat tuoneet tulosta. Valmistajalle nettikauppa on täysin maksuton, korvaus tulee provisioista, jotka neuvotellaan jokaisen tuotteen kohdalla erikseen.

Nordström tietää mistä puhuu, sillä hän toimi huonekalualan yrittäjänä ennen Made in Finland Shopin perustamista. Ajatus täysin kotimaisia tuotteita myyvästä kauppapaikasta sai jo silloin alkunsa. Nyt mukana on 42 valmistajaa ja pelkästään maaliskuun aikana verkkokauppaan on tullut seitsemän uutta merkkiä.

Lisätiedot: Tomas Nordström Puh. +358 400 660045 tomas@madeinfinlandshop.fi

Made in Finland Shop myy ainoastaan Suomessa vastuullisesti valmistettuja huonekaluja ja kodinsisustustuotteita. Salla ja Tomas Nordströmin perheyritys on perustettu vuonna 2018.

Du gillar kanske också

Sustainable design – designing for a greener future

Sustainable design is not only a buzzword but a fundamental shift in how we approach innovation and creativity. By redefining design principles, we can create spaces, products, and structures that harmonize with the environment rather than depleting its resources. We will delve i...

Scandinavian furniture

Scandinavia is known for its clean lines and minimalist approach. It has captivated the hearts of design enthusiasts worldwide. Scandinavian design is characterized by its craftsmanship, understated elegance, and emphasis on functionality. In the early 20th century, it emerged as...

Suomessa valmistetut Muumi-tuotteet

Suomi on tunnettu monista asioista, esimerkiksi kylmistä talvista, saunakulttuurista ja kauniista luonnosta, mutta myös Muumi-tuotteista. Muumit on inspiroinut monia tuotteita, joita valmistetaan Suomessa. Muumeja on jo useiden vuosikymmenten ajan pidetty koko perheen suosikkina...