Ajatteletko kotimaisuutta?


Made in Finland Shop operations by Salla N., 28.10.2021
Joka vuosi sisustukseen tulee uudet trendit, jotka hallitsevat sisustuslehtiä ja -tilejä. Trendit vaihtuvat nopeaan tahtiin. Kannattaako kuitenkin sisustaa trendien mukaan vai voisiko olla kuitenkin joku trendi, johon kannattaisikin panostaa. Voisiko kotimaisuus ja vastuullisuus olla uusi trendi, joka voisi muuttaa meidän kaikkien käyttäytymistä, ajattelua ja kuluttamista pysyvästi?

Jo jonkin aikaa on ollut jo havaittavissa kotimaisuuden ja suomalaisen työn sekä suomalaisten tuotteiden arvostuksen nousua. Me kaikki olemme havahtuneet ilmastonmuutokseen ja siihen, että meidän kaikkien tulee tehdä oman osamme ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi. Kotimaiset valmistajat ovat tuoneet esille omaa tuotantoa ja materiaaleja sekä niiden vastuullisuutta. Toiminta on läpinäkyvää ja tuotteet kestävät isältä pojalle.

Me uskomme, että jokaisen meistä tulee tehdä vastuullisempia valintoja, mutta yritysten tulee olla tässä kuitenkin vahvempana toimijana ja suunnan näyttäjänä. Me panostamme paljon vastuullisuuteemme ja haluamme myös läpinäkyvästi kertoa, miksi me sanomme olevamme vastuullinen ostopaikka ja miksi valmistajamme ja heidän tuotteensa ovat vastuullisia.

Vastuullisuus ei tarkoita pelkästään ekologisuutta, mutta Suomessa valmistetun tuotteen valinta on kuitenkin ekologisempi valinta, sillä tuotteitta ei ole muun muassa tuotu merten yli laivalla toisesta maasta. Sijoittamalla laadukkaaseen tuotteeseen, joka on sinulla käytössä vuosia, säästät luontoa. Valitsemalla kotimaisen tuotteen, olet mukana luomassa lisää uusia työpaikkoja Suomeen.

Mikä saisi sinut tekemään seuraavan huonekalu- tai sisustushankinnan kotimaiselta valmistajalta?

Ezek is érdekelhetnek még

Sustainable design – designing for a greener future

Sustainable design is not only a buzzword but a fundamental shift in how we approach innovation and creativity. By redefining design principles, we can create spaces, products, and structures that harmonize with the environment rather than depleting its resources. We will delve i...

Scandinavian furniture

Scandinavia is known for its clean lines and minimalist approach. It has captivated the hearts of design enthusiasts worldwide. Scandinavian design is characterized by its craftsmanship, understated elegance, and emphasis on functionality. In the early 20th century, it emerged as...

Suomessa valmistetut Muumi-tuotteet

Suomi on tunnettu monista asioista, esimerkiksi kylmistä talvista, saunakulttuurista ja kauniista luonnosta, mutta myös Muumi-tuotteista. Muumit on inspiroinut monia tuotteita, joita valmistetaan Suomessa. Muumeja on jo useiden vuosikymmenten ajan pidetty koko perheen suosikkina...