Terassin ja parvekkeen sisustustrendit vuonna 2022


Tipps und Anleitungen by Salla N., 17.3.2022
Ulkotilat ovat meille nykyään sisätilojen jatke, joissa voidaan rentoutua, viettää aikaa ja puuhailla niin yksin kuin yhdessäkin. Ulkotiloissa viihtyminen on lisännyt myös näiden tilojen sisustuksen pohtimista, jotta parveke, piha ja terassi olisivat mahdollisimman viihtyisiä ja niissä haluttaisiin näin myös viettää aikaa. Kuten muutenkin sisustuksessa, ulkotilojen sisustukseenkin liittyy trendejä, jotka vaihtelevat kausittain. Me koemme, että trendien seuraamisen sijaan ajattomuus ja oman näköinen piha, terassi tai parveke on hyvä valinta. Totta kai trendien mukaan voi ja saa maustaa omaa sisustustaan. Mitkä sitten ovat vuoden 2022 ulkotilojen trendit?

Ulkotilojen sisustustrendit vuonna 2022

Käytännöllisyys 

Käytännöllisyys näkyy pihalla monessa asiassa. Se tarkoittaa muun muassa oikeanlaisten kalusteiden valintaa, jotta ne muun muassa kestävät pihalla. Käytännöllisyys tuo helppoutta tilan käyttöön. Valitse ulkotilaasi siis ulkokäyttöön tarkoitetut kalusteet, jotka näin kestävät ulkona oloa. Puu, metalli, betoni ja kivi ovat materiaaleja, jotka sopivat ulos erinomaisesti.

Helppoutta pihaan tuo muun muassa betoni, kivi ja metalli, sillä ne eivät vaadi esimerkiksi pintakäsittelyä. Puu on käytännöllinen ja lämmin materiaali, jota kuitenkin tulee muistaa puhdistaa ja huoltaa. Käytännöllinen ulkotila on helppo pitää puhtaana. Käytännöllisyys ei tarkoita, että pihan, parvekkeen tai terassin sisustuksen tarvitsisi olla tylsää ja mitään sanomatonta. Kun kalusteet ja niin sanotusti tilan runko on kunnossa, voit tuota tilaan väriä ja eloa piensisustustuotteilla ja kasveilla.

HAVUE Collection LAITURI Stuhl
 
Produkte‪»Terrasse und Garten‪»Gartenmöbel‪»Stühle, hocker und bänke‪»
HAVUE Collection LAITURI Stuhl
445,00 €
Varax Retro Gartenschaukel für 3 Personen
Produkte‪»Terrasse und Garten‪»Gartenschaukels‪»
Varax Retro Gartenschaukel für 3 Personen
349,00 €
(6)



Maanläheisyys ja luonnonmateriaalit

Maanläheiset värit ja luonnonmateriaalit ovat trendikkään sisustajan valinta myös ulos. Erityisesti puu on materiaali, joka saa näkyä niin parvekkeella, pihalla kuin terassillakin. Väreinä puukalusteissa suositaan maanläheisiä värejä kuten puun luonnollista väriä, mustaa, ruskeaa ja valkoista. Puun lisäksi kivi on erinomainen valinta ulos. Sitä ei tarvitse huoltaa ja se kestää käyttöä. Kiveä voi hyödyntää niin laatoituksena, tarjoilussa kuin kynttilöidenkin kaverina.

HAVUE Collection ELOKUU Loungesessel
Produkte‪»Terrasse und Garten‪»Gartenmöbel‪»Stühle, hocker und bänke‪»
HAVUE Collection ELOKUU Loungesessel
ab 664,00 €
Hukka Design Grillimestari Grillstein
 
Produkte‪»Küchenhelfer‪»Kochutensilien‪»
Hukka Design Grillimestari Grillstein
29,50 €
(3)
HAVUE Collection AARI Tisch 180 x 80 cm
Produkte‪»Terrasse und Garten‪»Gartenmöbel‪»Esstische‪»
HAVUE Collection AARI Tisch 180 x 80 cm
ab 810,00 €


Kukat, yrtit ja viherkasvit

Värit ovat lisänneet suosiota ja niitä näkyy niin sisällä kuin ulkonakin. Väriä tuodaan ulkotiloihin kasveilla ja kukilla sekä tekstiileillä. Itse kalusteissa suositaan maanläheisiä ja ajattomia värejä, mutta pehmusteilla, tyynyillä ja ruukuilla voidaan tuoda räikeitäkin värejä parvekkeelle tai terassille.

Erilaisten kasvien yhdistelmillä saadaan luotua ulos mielenkiintoisia ja omaperäisiä asetelmia. Parvekkeille ja pieniinkin pihoihin voidaan luoda pieniä syötäviä puutarhoja, joista löytyy yrttejä ja vihanneksia. Kannattaa hyödyntää tilan korkeutta ja laittaa kasveja tai yrttejä roikkumaan.

JP Studiokeramiikka Oy Tulenvartija
Produkte‪»Dekoration‪»Kerzenständer & Laternen‪»
JP Studiokeramiikka Oy Tulenvartija
35,00 €
(1)


Vastuullisuus 

Vastuullisuus ja kestävien valintojen tekeminen on paitsi järkevää myös trendikästä. Valitsemalla vastuullisia materiaaleja, kuten puuta, kiveä ja metallia. Metallin hyötyjä on sen kestävyys, huoltovapaus sekä materiaalin kierrätysmahdollisuus. Erityisesti jauhemaalattu teräs on kestävä materiaali ulos, sillä se kestää hyvin kulutusta. Puumateriaaleista kuusi ja mänty ovat hyviä valintoja ulos, sillä ne ovat materiaaleja, jotka kestävät hyvin ulkokäytössä. Kivi on materiaalina käytännössä ikuinen. Se on monipuolinen materiaali, jota voi käyttää niin tarjoilussa, kynttilöiden alustoina kuin terassimateriaalinakin.

Ulkokalusteiden hyvä puhdistus ja huolto pidentää kalusteiden käyttöikää. Myös lisävarusteiden saaminen ja näin kalusteiden uudistamismahdollisuus tekee kalusteesta vastuullisemman valinnan.

Varax Riviera garden für 3 personen
Produkte‪»Terrasse und Garten‪»Gartenschaukels‪»
Varax Riviera garden für 3 personen
379,00 €
(1)
Vivero La Table Tisch mit Stahlbeinen
Produkte‪»Möbel‪»Tische‪»Esstische‪»
Vivero La Table Tisch mit Stahlbeinen
319,00 €
Varax Suvisaari Tisch Rund
Produkte‪»Terrasse und Garten‪»Gartenmöbel‪»Esstische‪»
Varax Suvisaari Tisch Rund
289,00 €


Valaistus 

Valaistus on tärkeänä osana ulkotilojen sisustuksessa. Sillä on sekä käytännöllinen että visuaalinen funktio. Hyvin suunniteltu valaistus tuo pihan, parvekkeen tai terassin elementtejä esille ja ulkona viihtyy myös pidempään syksyllä. Kunnon valaistuksen lisäksi ulos voi tuoda tunnelmavalaistusta niin lyhdyillä, kynttilöillä kuin valonauhoillakin.

Hukka Design Tulikukka Kerzenhalter
 
Produkte‪»Dekoration‪»Kerzenständer & Laternen‪»
Hukka Design Tulikukka Kerzenhalter
25,50 €
(2)
Leino Design Laterne 40 cm
Produkte‪»Terrasse und Garten‪»Dekoration im Freien‪»
Leino Design Laterne 40 cm
ab 129,00 €
Hukka Design Välkky Windlicht
 
Produkte‪»Dekoration‪»Kerzenständer & Laternen‪»
Hukka Design Välkky Windlicht
22,50 €
(2)
Leino Design Laterne 60 cm
Produkte‪»Terrasse und Garten‪»Dekoration im Freien‪»
Leino Design Laterne 60 cm
ab 189,00 €
(1)

Das könnte Ihnen auch gefallen

Sustainable Furniture

The world increasingly focuses on environmental responsibility; sustainable furniture is a beacon of conscious design. Sustainability is a growing trend in eco-friendly furniture, where aesthetics blend seamlessly with a commitment to preserving our planet.  Mindful materials...

Suomessa valmistetut kotimaiset senkit

Kotimaisen käsityön ystävät tietävät, että suomalaiset huonekalujen valmistajat panostavat laatuun ja kestävyyteen. Senkki ei ole poikkeus, se valmistetaan usein laadukkaasta massiivipuusta tai vanerista, jotka takaavat pitkän käyttöiän. Materiaalien valinnassa otetaan usein huom...

Suomessa valmistetut kotimaiset nojatuolit

Suomalainen käsityö on arvostettua maailmanlaajuisesti ja sen takia kotimaiset nojatuolit ovat haluttuja tuotteita ympäri maailmaa. Yksi iso syy suosioon on suomalaisten huonekalujen suunnittelun minimalistinen ja ajaton tyyli, joka sulautuu erilaisiin sisustustyyliin. Kotimaiset...