AGus


Tarinamme

aGus on klassisia designtuotteita valmistava yritys, jonka kivijalkana on suomalaisuus. Yrityksen on perustanut Aku Laakso vuonna 2020.

Kaikki tuotteet valmistetaan massiivipuusta ja päämateriaalina on laadukas suomalainen koivu. Tavoitteemme on koristaa koteja kestävillä materiaaleilla ohi muuttuvien muotivirtausten. Puuntyöstäminen alusta loppuun tapahtuu laadukkaasti ja metsän arvoja kunnioittaen. Tuotteet ovat monimuotoisia ja mukailevat niin perinteisiä puhtaita linjoja, skandinaavisuutta sekä modernia muotoilua.

Olemme ylpeästi suomalainen yritys.

Intohimosta puutöihin

Kaikki sai alkunsa Akun intohimosta puutöihin. Puun työstäminen tuntui mielekkäältä ja ensimmäinen huonekalukin syntyi 14 vuotta sitten, hänen ollessa vasta 9-vuotias. Tuosta ajasta ja kulmahyllystä on pienen pojan haaveet saaneet alkunsa kohti aikaa, jolloin saa olla osa suomalaista muotoilua ja puusepänosaamista.

aGus toimii keskellä kaunista maalaismaisemaa Kanta-Hämeen Koijärvellä. Tuotanto toteutetaan tuotteiden alkujuurillaan lähellä olevien metsien ympäröimänä, josta myös tuotteiden tarina alkaa.