Made in Finland Shop esittää: Bonden – vastuullista lampaanvillaa


Valmistajan esittelyt by Salla N., 28.3.2022
Tiesitkö, että suomalaisesta lampaanvillasta tehdään tekstiilejä?
 
Ajatus omasta tekstiilimallistosta kehittyi hiljalleen vuodesta 2005 lähtien tehdessäni vastuullisuuteen liittyviä trendianalyyseja mm. Marimekolle ja Ikealle Suomessa. Mitä enemmän tiesin, sitä enemmän omatuntoa alkoi kolkutella tehdessäni työtä muodin ja suunnittelun parissa. Kuusi vuotta suunnittelijan työstä olin omistanut Hong Kongissa asuessani kashmir- ja silkkituotteiden suunnitteluun, aikana (1980-1990-luvun vaihteessa), jolloin alihankintaketjujen eettisyydestä tai ekologisuudesta ollut minkäänlaista tietoa. Asian suhteen ei liene, globaalilla tasolla, ole suurta edistystä tapahtunut edelleenkään. Intialaiset alan kollegat, kun vitsailevat Tirupur-kaupungin läpi virtaavan joen muuttavan väriä tekstiilialan trendivärien mukaan. Ajatus kypsyi mielessäni: voisiko muoti tuottaa hyvää välinpitämättömyyden sijaan?

Bonden-kodintekstiili- ja asustemallisto
 
Bonden-kodintekstiili- ja asustemallisto lanseerattiin virallisesti alkuvuodesta 2017. Lähtökohtana oli lähialueen pienteollisuuden sekä ajattoman ja vastuullisen designin yhdistäminen. Päämateriaaliksi valikoitui kotimaisen lihatuotannon sivuvirroista saatava suomalaisen lampaanvilla. Ihmettelin, että Suomeen tuodaan vuosittain noin 94,2 miljoonan euron arvosta villatuotteita ulkomailta (lähde: Tullin tilastokanta), joiden tuotantotavoista sekä ihmis- ja eläinoikeuksista ei ole juurikaan tietoa. Samalla meillä on hienoa suomalaisen lampaan villaa, josta arviolta 70 % menee hävikkiin vuodessa. Jopa kaksi kolmasosaa villasta hävitetään pois polttamalla (lähde: Luke Uusivu-hanke). Asialle piti siis tehdä jotain.

Yhteistyössä alihankintaketjun kanssa Bondenin tarpeeseen kehitettiin ohut ja pehmeä teolliseen valmistukseen soveltuva villalanka suomalaisesta lampaanvillasta, jota siihen asti oli käytetty vain lähinnä käsityölankana. Suunnittelussa jokaisen Bonden-kankaan on täytettävä orgaanisuuden ja moniaistisuuden kriteerit. Materiaalin kauneus ja arvostus on jokaisessa suunnittelemassamme ja valmistamassamme tekstiilissä, myös tuotantomme hukkapaloissa. Koko toimintamme ajan jokainen hukkapala, jopa kankaan kudonnan leikkuureunat, on kerätty talteen. Näistä hukkapaloista valmistetut Bondenin Zero waste -tyynyt erilaisine kuosiyhdistelmineen. Nämä tyynyt kiteyttävät lupauksemme siitä, että mallistomme värit ja materiaalit sopivat aina yhdisteltäväksi keskenään. Bondenin Zero Waste -tyynymallisto on kunnianosoitus taitaville isoäidillemme, jotka neuvokkaasti paikkasivat ja kierrättivät käyttämiään tekstiilejä. 

Vastuullisuus

Havainnollistaaksemme käytännön tasolla oman kestävään kehitykseen tähtäävän työn, johon olemme toimintamme alusta sitoutuneet. Me, Bondenilla, olemme laskeneet hiilijalanjälkemme vuodelle 2019. Päästömme olivat 5,66 tuhatta hiilidioksidiekvivalenttitonnia, mikä on vähemmän kuin yhden keskiverto suomalaisen hiilijalanjälki! Mitä emme ole voineet vähentää itse, olemme kompensoineet käyttämällä apuna OpenCO2-muunninta. Jokainen suomalaisesta lampaanvillasta valmistettu Bonden-tuote on siis hiilineutraali!

Tekstiilien tuotanto on yksi maailman saastuttavimmista toimialoista, joka vaatii runsaita raaka-ainevarantoja. Arvostetun Nature-lehden tutkimuksen mukaan maailmassa on enemmän ihmisen tuottamaa materiaalia kuin elollista aineista. Hidastuuko käyttäytymisemme tulevaisuudessa laajemminkin suhteessa kuluttamiseen, kun ymmärrämme hyvinvointimme rakentuvan muistakin osatekijöistä kuin jatkuvasta kuluttamisvaihtelusta?

Teksti: Kati Hienonen / Bonden
Alkuperäinen teksti

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Everyday Design – Suomessa valmistetut kierrätysratkaisut

Everyday Designin perustaja, Helena Mattila halusi luoda toimivia ja arkea helpottavia tuotteita. Helenan tausta on yllättävä, sillä hän ei ole opiskellut teollista muotoilua tai luovia aloja ylipäätään. Helena halusi lääkäriksi, mutta kun lääketieteellisen ovet eivät auenneet ka...

Skandino – Suomessa valmistetut lasten astiastot

Skandino – Suomessa valmistetut lasten astiastot‪. Skandinon materiaali valmistetaan 98 % luonnonkuidusta, havupuusta ja sokeriruo’osta. Tutustu ja tilaa omasi!

Made by Choice – tulevaisuuden designklassikoita

Made by Choice uskoo, että kestävän elämän avain on aikaa kestävien tavaroiden ja tuotteiden hankkiminen, jotka valmistetaan tilauksesta. Valmistamme tuotteita vain parhaista materiaaleista, joista mestari käsityöläiset valmistavat kauniita tuotteita tehtaallamme Suomessa. Intoh...