Suomessa valmistettu keramiikka ja astiat


Valmistajan esittelyt by Tomas N., 23.11.2022

Kotimainen keramiikka ja astiat

Suomessa valmistetaan valitettavan vähän keramiikkaa ja astioita enää nykypäivänä. Monet kotimaisiksi mielletyt brändit ovat siirtäneet jo aikoja sitten valmistuksensa ulkomaille, missä valmistus on halvempaa. Kotimainen keramiikka ja astiat käyvätkin entistä harvinaisemmiksi. Onneksi kuitenkin Suomesta löytyy vielä tämän perinteikkään käsityötaidon vaalijoita. Yksi harvoista on Porvoossa toimiva VAJA Finland, jonka perustajilla on taustaa mm. Arabialta.

Keramiikan Skandinaavisia muotoja ja kotimaista laatua

VAJA Finland on perustettu 2011 Porvooseen, Fred Owren ja Henna Lambergin toimesta, pitämään elossa kotimainen keramiikan ja astioiden valmistusta. Heidän kiinnostuksensa keraamisen materiaalin haasteisiin ja arvostus suomalaista käsityötaitoa kohtaan yhdisti aiemmissa työtehtävissä Arabian tehtaalla. Samalla alkoi myös VAJA Finlandin tarina, vaikka he eivät sitä silloin vielä aavistaneetkaan. VAJA Finlandin laadukkaat ja ajattomat astiamallistot ovat minimalistisia ja erinomaisia käyttää. Tuotteiden muotoilu seuraa eleganttia ja pelkistettyä linjaa yhdistettynä graafisiin ja koristeellisiin kuvioihin. Vitroposliinista valmistetut pinottavat kupit ja monikäyttöiset astiat ovat astianpesukoneen kestäviä ja soveltuvat myös uuniin sekä mikroon.

VAJA Finland

VAJA Finlandin kotimainen keramiikka valmistetaan yrityksen omalla tehtaalla Porvoossa perinteistä käsityötaitoa vaalien. Tehtaan sydämessä toimiva tuotekehitysosasto työskentelee tiiviissä yhteistyössä muotoilijoiden sekä tuotannon kanssa ja varmistavat tuotteiden erinomaisen laadun niin muotoilun, materiaalien kuin tuotteiden viimeistelynkin osalta.

Tutustu tästä VAJA Finlandin Suomessa valmistettuun keramiikkaan

-20%
VAJA Finland Muki 4 dl
Tuotteet‪»Keittiö & Kattaus‪»Astiat‪»
VAJA Finland Muki 4 dl
Varastosiivous alkaen 23,60 €
(1)
Heti saatavilla


Kirjoittaja:
Tomas Nordström
Made in Finland Shopin toinen perustajista.

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Everyday Design – Suomessa valmistetut kierrätysratkaisut

Everyday Designin perustaja, Helena Mattila halusi luoda toimivia ja arkea helpottavia tuotteita. Helenan tausta on yllättävä, sillä hän ei ole opiskellut teollista muotoilua tai luovia aloja ylipäätään. Helena halusi lääkäriksi, mutta kun lääketieteellisen ovet eivät auenneet ka...

Skandino – Suomessa valmistetut lasten astiastot

Skandino – Suomessa valmistetut lasten astiastot‪. Skandinon materiaali valmistetaan 98 % luonnonkuidusta, havupuusta ja sokeriruo’osta. Tutustu ja tilaa omasi!

Made by Choice – tulevaisuuden designklassikoita

Made by Choice uskoo, että kestävän elämän avain on aikaa kestävien tavaroiden ja tuotteiden hankkiminen, jotka valmistetaan tilauksesta. Valmistamme tuotteita vain parhaista materiaaleista, joista mestari käsityöläiset valmistavat kauniita tuotteita tehtaallamme Suomessa. Intoh...